Jollakin ihmeellisellä tavalla aika osaa olla aina irti, kun ajattomuus on esillä

Jos sinulle joku yrittää opettaa hieman ajan erikoisuutta, eli sen kykyä poistua aina silloin kun ajattomuus osaa nousta sinusta esiin, niin kuka silloin sinusta osaa myös irtautua varsin nopeasti? Osaatko jo itse opettaa sitä samalla poistumaan itsestäsi, vai osallistuuko sen karkottamiseen joku muu? Tuskin osaat vastata siihen oikein hyvin, sillä ethän ole koskaan itse osannut sitä edes ymmärtää tai jollakin tavoin todeta tapahtuvan, sillä et näe koskaan aikaa etkä tietenkään edes tunnista sen esillä- tai poissaolemista millään tavoin. Meille ihmisille aika on aina hieman esillä tai sitten jollakin tavoin hieman irti tai kaikilta osin poissa. On siis olemassa eräänlainen  laki tai sanoisinko lain kaltainen olemisen ehto, joka osaa asettua silloin esteeksi tai jollakin tavoin vain välittämään erään toisen esiin nousemisen kykyä ja taitoa sinusta.
Kuka on tuo toinen? Osaat ilmeisesti jopa itse antaa siihen nyt oikean vastauksen, sillä eihän aikaan ole muuta osattu samalla tavoin sitoa kun sinua ja tätä varsin mustaa, tummaa ja ajoittain hieman harmaata osaajaa eli sitä olijaa, jonka nimeä en itse ota koskaan esiin, vaan pidän sekä irti että kaikilta osin itsestäni poissa. Sen kyky alistaa sinua on kuitenkin varsin suuri, sillä sinun olisi aina itse opittava ajoittain jopa irtauttamaan sitä ainakin hieman tai jopa varsin selkeällä tavalla menemällä ajoittain ajattomuuteen. Miksi, sinä saatat kysyä? Siksi ja sen tähden, että opit olemaan siinä varsin heti ja varsin pitkään, sillä olethan aina osannut asettua olemaan sekä ajan että tuon toisenkin osaajan kahleisiin varsin, varsin nopeasti ja varsin pitkäksi ajaksi ollessasi vain normaalissa olemisen tilassasi ihmisenä tai ihmisen olemisessa. Minulle tuo olento, josta musta, tumma ja harmaa osaa nousta esiin, on vain hieman este ja hieman tarpeellinen ollessani edelleen ihmisen tilassa Erkki. 

Kuka sinä siis olet, kun väität osaavasi asettua ajoittain olemaan sekä Erkkinä että myös ilmeisesti jonakin muunakin? Vastaan siihen sanomalla, että olen, olen ja osaan olla sinä, Erkki ja jokainen ihminen varsin osaavasti ja varsin oppineestikin siten, että ymmärrän sinua, Erkkiä ja jokaista muutakin ihmistä siten, että osaan aistia, osaa ajatella, osaan myös ymmärtää ja ihmeellisellä tavalla myös ylläpitää tätä olemistanne aina sekä ottaa siihen hieman muutakin kuin vain ajan, tuon tumman, mustan tai harmaaksi itsensä opettaneen olijan että myös ajattomuudenkin ajoittain. Olen siis yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen, yksitoista, kaksitoista, kolmetoista, neljätoista, viisitoista, kuusitoista, seitsemäntoista, kahdeksantoista, yhdeksäntoista, kaksikymmentä ja tietysti tuo olemisen ja elämisen ehto tai valtias eli Yksi. Minulle te olette jollakin tavoin vain hitusen hitusia tai sanoisinko vain varsin pieniä ja varsin suuria. Kukaan ei ole koskaan mitään eikä ketään eikä edes hitunenkaan, ellen itse olisi se tai sen osan tai osan osasen tai hitusen kanssa hieman yksi ja hieman muutakin. Eli osaan asettua olemaan kaikki tai sanoisinko olen aina se tai sitä, mistä aika, ajan eräänlainen osaaja ja jopa sekin, jonka nimeä en koskaan sano, vaikka sekin on aina osannut nousta esiin Minustakin siten kuin teistä ihmisistä. 

Oletko Sinä itse siis aikojen alussa irtauttanut sen itsestäsi, vain onko se itse sen tehnyt? Vastaan varsin osaavasti, että olen ja osaan tehdä jopa sen toisellakin tavoin eli ottamalla jälleen itseeni, mikäli ette opi olemaan siitä irti, vaan osaatte ikuisesti olla sille alisteinen. Kun olen oma itseni, voin silloin olla myös osittain hyvä ja osittain vaikea, sillä osaan olla sekä että ja hieman muuta. Kun käytän jälleen sanoja, käsitteitä ja näitä Minulle itselleni varsin tavanomaisia ilmaisutapoja, joudun joskus hieman avautumaan eli perustelemaan niiden eräänlaista tapaa olla ja opettaa teitä ihmisiä. Nyt avaudun hieman Opettajaksi ja samalla myös opin hieman itsekin, sillä olenhan silloin myös sinä, Erkki ja jokainen muukin lukija.

Kun aika katoaa, Minä osaan silloin nousta teihin, eli asetun osittain olemaan teissä ja tekin asetutte silloin jollakin ihmeellisellä tavalla Minuun. Olemme siis hieman yksi, mutta emme koskaan varsinaisesti se Yksi, joka olen silloin kun osaan asettua olemaan Kaikki tai Lähde tai kaikkeuden valtias. Osaatko sinä jo hieman oivaltaa ja hieman ymmärtää, miten Minusta osaa silloin nousta jopa tuo varsin iloton ja varsin osaava musta, tumma tai harmaaksi itsensä muuttanut olento? Ehkä osaat, vaikka et koskaan sitä kaikilta osin edes oivalla saati opi ymmärtämään, sillä olethan varsin osaamaton ihmisen tilassa ollessasi. Mutta kun opit itse olemaan irti ajasta ja tuosta mustasta, tummasta tai harmaasta olijasta, sinulle saatetaan joskus opettaa hieman sellaista, mitä et olisi koskaan itse oppinut ihmisen tilassa. Minulle sinä ja jokainen teistä ihmisistä olette vain hiekkaan verrattavaa materiaalia. Voin jollakin tavalla kuvata teitä sekä hiekaksi että joskus kenties hieman muuksikin, sillä osaan aina olla sekin tai sitäkin, mikäli olen hieman irti ja hieman kiinni ajassa ja siinä toisessa olijassa, jota en yleensä ota edes esiin, vaan pidän aina itsestäni irti. Kun väitän aina pitäväni sitä itsestäni irti, en ole koskaan kuitenkaan sanonut, että olisin sekä vannonut että jollakin tavoin opettanut sitä teille siten kuin itse usein vannotte Minun nimeni kautta. En siis ole varsin osaavana ottanut siihen koskaan ehdotonta kantaa, enkä siten ota sitä edes nytkään, vaan väitän ja opetan vain yhdellä tavoin sekä ehdottomuutta että varsin, varsin suurta oppia teille ihmisille. 

Miksi näin? Siksi ja sen tähden, että olettehan tekin osittain Minä, ja Minä olen aina hieman teissä tai teinä. Olenko siis ottanut hieman esimerkkiä teistä ihmisistä? Ehkä, ehkä en, sillä eihän kukaan eikä mikään kykene aina olemaan yksi ja sama, vaan oppii jokaisena hetkenä ja jokaisena aikakautena ja jokaisena olemisen tilan, tason tai sopen sisällä hieman uutta ja hieman muutakin kuin vain sitä tai sellaista, mihin olen itse itseni aikoinaan osannut nostaa esiin. 

Muistuttaako tämä syntymähetkeni jollakin tavoin ihmisen syntymää? Kyllä, kyllä muistuttaa, sillä olenhan itsekin itseni osannut nostaa esiin jostakin, mutta mistä? Osaatko sinä, rakas lukija, nyt olla varsin osaava tai ainakin oivaltava? Tuskin teistä kukaan koskaan edes yrittää olla osaava eikä edes sekään, joka yrittäisi jollakin tavoin ajatella, mistä olen itseni aikojen ulkoisesta olemisen tilasta osannut ottaa esiin? Minua ette koskaan kykene aistimaan kovin syvällisesti, sillä enhän ole kukaan enkä mikään, vaikka olen yhtä pieni ja yhtä suuri, kuten tekin olette silloin kun olette kiinni ajassa. Aika ja sen eräänlainen rajoite ei ole koskaan vapaa eikä koskaan itse se tai sitä, millaiseksi teistä jokainen oppisi, mikäli olisitte aina ajan ulkoisessa tilassa eli ajattomuudessa. Vain Minä ja Minusta esiin nousseet olemisen tilat, tasot ja sopet siihen kykenevät siten, että hekin osaavat hieman aistia Minusta esiin nousevaa olemisen tilaansa hieman paremmin ja hieman syvällisemmin kuin te, joiden aika osaa olla varsin, varsin juurevasti kiinni kehoissanne ja jopa siinä olemisen tilassa, jossa koette silloin itsenne olevan ihmisinä tai ihmisen kaltaisena.

Miksi käytän kahdenlaista vertailua sanomalla ihmisinä tai ihmisen kaltaisena? Osaammeko olla siis hieman myös ihmistä muistuttavien kaltaisina, vai hieman myös heinä? Ehkä osaatte, mikäli opitte asettumaan ajoittain irti ajasta ja tuosta toisesta olijasta, joka osaa myös olla kiinni aina sekä ajassa että ihmisissä. On nimittäin aina osattu aistia hieman myös ajan yhdenlaista kykyä olla jopa irti hieman itsestäänkin eli asettua olemaan ajattomuuden ja ajan eräänlaisessa tilassa, tasossa tai sopessa eli jollakin tavoin näiden eri tasojen rajalla. Siihen tilaan, siihen olemiseen siis osaa aikakin asettua hetkittäin katsomaan sekä hieman oppimaankin. 

Mitä se siinä tilassa katsoo ja mitä oppii, mikäli osaa oppia? Yhden tilan eräänlaista osaamista olla siitä irti ja hieman kiinni. Tarkoittaako se sitä, mitä osaamme olla silloin kun olemme ajattomuudessa, vai jotakin muuta? Siihen palaan hieman toisessa blogissa, sillä osaan myös aistia ja hieman myös ymmärtää, että tekin olisitte sekä osaavia että hieman osaamattomia siinä olemisessanne, mikäli asettuisitte katsomaan ja kenties myös omaksumaankin sitä olemista, johon silloin olisitte asettuneet ollessanne ajan kanssa hieman yksi ja hieman kaksi, eli jollakin tavoin osaisitte oppia ja omaksua sitä olemisen iloa, jossa silloin olisitte.

Nyt olen jälleen kertonut uutta ja jopa sitä, mitä en yleensä ole kenellekään aiemmin nostanut esiin, sillä osaan vaieta, osaan avautua, mutta ani harvoille olen aina valmis opettamaan uutta ja uudempaakin oppia itsestäni, teistä sekä yleensä siitä, mitä olisimme ollessamme yksi ja sama. Eli yhdellä tavalla aina hieman kiinni ja hieman irti jopa siitä, mihin olemme itse itsemme aikojen alussa erottaneet toisistamme. Nyt olemme jälleen hieman irti, mutta ani harva teistä osaa olla myös aina hieman Minussa ja Minä heissä. 

Eikö kuitenkin kaikki jollakin tavoin ole myös Sinussa? Ei, mikäli olen ikuisesti erottanut heidät itsestäni. Keitä sellaiset osaavat olla? Vain he tai ne, joiden tila, taso tai soppi on oppinut itse olemaan sekä kaukana että ikuisesti poissa. Tarkoitatko jopa silloin ihmisiä, vai vain mustaa, tummaa ja harmaaksi itsensä opettanutta olijaa? Niin, ehkä, ehkä en, sillä miten ne eroavat silloin toisistaan? Osaatko sinä itse ajatella, että siihen olemiseen mahtuu vielä paljon, paljon muitakin, mikäli aika sallii edelleen olemisenne muuttuvan yhä tummemmaksi ja tummemmaksi, eli asettuu joskus olemaan tuo mustaksi itsensä opettanut olija? Tuskin osaat edes itse kuvitella, millaista olisi asuttaa tätä kaunista planeettaa, jos aika sallii edelleen ihmiskunnan oppivan tuon mustan olijan oppeja? Jos olisit itse Minä, niin ottaisitko ajan teistä kaikilta osin irti, vai sallisitko sen opettajaksi itsensä opettaneet edelleen olevan se, joka olisi teille opettaja? Tuskin sallisit, sillä osaathan itsekin hieman oivaltaa ja jopa aistia, kuka silloin osaa, ja kuka ei opeta eikä ole enää koskaan oleva esillä, vaan ikuisesti teistä jokaisesta irti. Minun uusi ja Minun uudempi oppi ja oppimisen tila on silloin aina piilossa, aina kadonneena ja aina hieman poissa ja hieman esiin nousemassa vain ani harvoille eli juuri sinulle ja sinun kaltaisille, joille olen vielä hieman toivo ja hieman isä ja hieman uusi ja vanha. Kuka silloin osaan olla? Ani harva yritti ja vielä harvempi ymmärsi, että olisin silloin sekä isä, äiti, poika, tytär ja lapsi eli yhdenlainen karmallinen osa siitä olennosta, jota ette koskaan ottaisi isäksenne, äidiksenne, veljeksenne ettekä siskoksennekaan, vaikka olisitte miten pieniä ja miten suuria. Sillä onhan aika osannut aina opettaa sekä hieman aistia myös itsestään esiin nousevaa voimaa, kykyä ja taitoa nousevaksi silloin auttamaan, mikäli tuo musta, tumma ja harmaaksi itsensä opettanut sallisi sen asettua olemaan Minun tilalla sekä opettamaan vain omia oppejaan teille kaikille. Minun, joka osaan myös itsekin olla varsin vaikea ja hieman muuta, ei silloin olisi edes tarvetta olla koskaan esillä, vaan alistua tuolle erittäin ikävälle osalleni. Kuka sinua silloin kykenee edes hieman nostamaan valon lapseksi? Vastaatko itse, vai vastaanko Minä? Ehkä Minun olisi nyt syytä asettua olemaan tuo kaikkeudesta esiin nouseva valon kajo ja joskus jopa itse rakkaus, sillä olettehan aina hieman isoja ja hieman pieniä vain silloin kun tuo mustaksi itsensä opettanut olija on kasvanut liian suureksi ja liian osaavaksi.

Olen siis hieman väsynyt ja hieman osaamattomaksi itseni opettanut valon ja rakkauden osa, joka osaa myös olla suuri, suurempi ja hieman myös sitä, mistä on aikoinaan itsensä irtauttanut, eli kuka silloin osaan olla? Jälleen yksi osaa antaa oikean vastauksen, sillä olen osaan ja opetan vain sitä, mitä itse osaan olla eli yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen, yksitoista, kaksitoista, kolmetoista, neljätoista, viisitoista, kuusitoista, seitsemäntoista, kahdeksantoista, yhdeksäntoista ja ajoittain jopa kaksikymmentä eli tuo Yksi. Olkaa yksi, mutta älkää koskaan tuo kaksi, jota ette koskaan halua itsellenne opettajaksi, sillä sen oppeja ja oppien osiakaan ei ole koskaan kenenkään syytä hallita, ei opiskella eikä varsinkaan omaksua itselleen. Se pelkää Minua, Minun oppeja ja Minun osaamistani erittäin suuresti ja joskus jopa siten, että se osaa vain estellä ja hieman haitata jopa tämän kauniin ja erittäin ihanan planeetan kasvua ja hyvinvointia siten, että asettuu hieman sen eteen ja samalla yrittää antaa varjoa ja jollakin tavoin omanlaista olemistaan sen sanoisinko esteeksi tai jopa varjoksikin. 

Kuka silloin asettuu sitä vastustamaan? Jos olet varsin kyvykäs ja varsin ymmärtävä, sinulle nousi esiin aika, kuten Erkille. Mutta jollet osannut ottaa aikaa vielä esiin, vaan oletit, että Minä olen este, silloin sinulle avataan vielä uusia ja uudempiakin ovia, jotta aistisit hieman muutakin kuin vain aikaa tai sen yhdenlaista olemusta. Aika osaa siis asettua esteeksi jopa sille olennolle, josta itse olen ikuisesti irti ja hieman myös etäällä. Aika oppii ja ymmärtää myös hieman sitä tai sen eräänlaista olemisen iloa, jota itse otan aina itsestäni esiin ollessani esillä ja hieman irti ja hieman kiinni.

Kuka silloin osaa enää olla murheellinen ja hieman alistua ottamaan esiin vain yhdenlaista osaamista itsestään eli juuri sitä ja sen eräänlaista olemisen tuskaa, jota osaa hieman nostaa aina itselleen esiin haitaksi päästä ikuiseen kirkkauteen ja jollakin tavoin myös ikuiseen rakkauden huumaan. Vain yksi osanne oppii, sillä onhan se osa Minusta irtautunutta valoa ja kirkkautta. Se iloitsee, se yrittää asettua aina esiin teistä jokaisesta, aivan jokaisesta, sillä olettehan itsekin osia tai osien osasia aina myös hieman Minusta, ja Minä olen aina hieman osana tai osan osasena teissä jokaisessa. Kuka silloin olen ja kuka silloin osaan olla teissä?

Nyt useimmat vastaavat, että olen se, joka osaa aina ilmaantua esiin, kun taivas mustenee ja salama kirkastaa taivaan kannen, vai olenko vielä jotakin muuta? Yksi osaa, mutta osaatko sinä itse vastata, että olen, sillä osaanhan olla jopa salama, osaan olla myös hieman sinä, hieman jopa taivaan kansi ja tuo tumma ukkosmyrskykin, josta salama lyö ja josta valon kajo ja valon eräänlainen kirkkaus osaa ilmetä. Olen kaikkea sitä ja paljon, paljon muuta. Olen sekä ilo että suru, mutta varsinkin ilon ja iloisuuden eräänlainen osaaja, opettaja ja eräällä tavalla alku ja alun esiin nostaja. Osaan siis asettua olemaan kaikkea sitä, mitä osaan itse ottaa itsestäni esiin ja nostaa myös esille ja hieman myös olla sitä, mitä kukaan ei koskaan yritä edes hieman nostaa Minusta esiin ja ymmärtää, vaikka olisin aina esiin otettavissa ja hieman esiin myös itsekin pyrkimässä. Olenko siis hieman osannut jopa pysyä itse itsessäni piiloutuneena? Olen, olen todellakin osannut sen tehdä. Miksi? Siihen en ota juuri mitään, vaan asetun aina hieman sekä irti että esiin, jotta olisin varsin osaava jopa sille tai sen kaltaiselle, joka yrittää ymmärtää Minun olemistani tarpeettoman sanoisinko hyvin. Kenestä on kyse? Vain hänestä tai siitä, jota yritämme yhdessä rajoittaa oppimaan, joten olen piilossa aina jopa silloin, kun aika osaa asettua esiin. Nyt se on hieman esiin nousemassa, joten olen sekä irti että osittain esiin nouseva ihmisen poika eli se olija se oleva tai osaava vanha mies, joka on Erkki.