Näin osaan ja näin opetan, sillä osaanhan aina alistaa sekä ajan että tuon mustan, tumman ja harmaan olennon ollessani varsin syvällä ajattomuudessa. Miksi siis olisin edes hieman omasta tahdostani siitä irti ja samalla opettaisin sekä aikaa että sen yhdenlaista osaajaa oppimaan? Ehkä sinä et itse siihen koskaan alistuisi, vaan pysyisit aina siitä irti tai ainakin erittäin etäällä. Näinhän meitä osataan aina opettaa, mutta olisikohan edes viisasta olla hieman myös opettaja noille kahdelle? Tuskin olisi, ellei Hän, joka osaa ja ymmärtää asettuisi olemaan minun suojanani ja samalla myös kykenisi pitämään tuota mustaa, tummaa tai harmaata olijaa sekä irti että varsin etäällä silloin minusta. Miten siis rohkenen tehdä nyt tuon työn tai tuon opettajana olemisen? Enkö kuitenkin osaisi olla vielä siitä varsin etäällä? Kyllä osaisin, mutta minulle tuo musta, tumma tai harmaa olija on vain eräänlaista tilaa, tasoa tai soppea, jota joku suuri kyky ja taito osaa hallita tai ainakin pitää hieman poissa minusta silloinkin, kun osaan olla ajattomuudessa. Miten nämä kaksi erilaista tilaa, tasoa tai soppea sitten osaisivat asettua olemaan yhdessä olemisessa tuona pienen pienenä hetkenä, kun pyrin opettamaan heitä? Niin, ehkä sinä jo muistat, että edellisessä kirjoituksessa osasin itse asettua olemaan sekä hieman ajassa että hieman ajattomuudessa, eli kykenen ilmeisesti tekemään tuon saman varsin hyvin uudemmankin kerran. Kun osaan vielä itse ajatella, että opin olemaan silloin myös hieman irti ja hieman kiinni näissä molemmissa tiloissa, niin miten se itse asiassa poikkeaa normaalinkaan tilamme varsin samankaltaisesta olemisesta?
Me ihmiset olemme siis aina hieman samankaltaisissa olemisissamme jopa useimmiten, kun olemme vain niin sanottuina normaaleina ihmisinä sekä omia itsejämme että hieman tietysti myös osia Luojastamme. Luojammehan pystyy silloinkin suojelemaan meitä varsin hyvin sekä tuon mustan, tumman että ajoittain myös harmaankin olennon eräänlaisesta lähestymisestä varsin osaavasti ja jopa erittäin kyvykkäästikin. Ani harvoin meistä kukaan on koskaan kokenut tuon mustan, tumman tai harmaan olennon osaamista itsessään siten kuin minä olen kaksikin kertaa jo joutunut kokemaan. Ensimmäisessä kokemuksessa tuo musta olija pääsi vaikuttamaan minuun siten, että oletin jopa kuolevani sen eräänlaiseen osaamiseen, eli se kykeni pitämään minua pihdeissään kaksitoista tuntia varsin osaavasti ja jopa erittäin erikoisella osaamisellaan. Tuon tapauksen olen jo aiemmin ottanut esiin eräässä kirjoituksessa tässä blogissa jo aiemmin, joten en ota siitä enää mitään uutta esiin.
Tuo toinen kerta oli erittäin tunteikas ja jollakin tavoin minulle itselleni varsin ankara, sillä silloin kirosin oman poikani varsin rumasti ja erittäin, erittäin sanoisinko suoralla tavalla käskemällä häntä poistumaan kodistamme. Olen kyllä kirjoittanut siitä useissakin kirjoituksissa varsin osaavasti. Eli olen saanut tietää tuosta tapauksesta kaiken sen, mistä se osasi nousta esiin, ja miten se osaa olla edelleen eräänlaisena esteenä minun ja poikani välissä.
Miksi en siis kerro sitä pojalleni? Hän ei osaa vielä ymmärtää sen eräänlaista karmallista juurta tai sanoisinko perimää, kuten itse jo ymmärrän. Tähän asiaan minun on nyt saatava eräänlainen muutos, jotta välimme olisivat edes hieman muuta ja hieman isän ja pojan väliset, eli osaisimme keskustella keskenämme. Nyt minä siis asetun olemaan tuossa tilassa, jotta kykenisin edes hieman muuttamaan itseäni ja poikaani olemaan jopa parempia ja jollakin tavoin myös läheisempiä toisillemme.
Yksi, kaksi, kolme ja hieman neljä asettuu olemaan esillä. Näin minä osaan mennä ja asetun olemaan sekä osaava että hieman osaamaton, jotta saan itse itsestäni esiin kaiken sen, mitä tarvitaan, kun osaan olla sekä ihmisen lapsi että hieman isä, poika ja yhdenlainen osaava olemisen tila, jossa asuu erään suuren olennon voima, kyky ja taito. Tässä tilassa osaan siis opettaa myös muutakin kuin sinua ja itseäni. Tarkoitan, että kykenen pitämään esillä myös omaa poikaani, aikaa ja tuota mustaa olijaa edes hetken.
Kuka osaa, kuka ei koskaan edes yritä, vaan alistuu. Minä en alistu, minä en halua pelätä enkä poistua sinun osaamisesi pelosta, vaikka tiedän, että osaat olla varsin kyvykäs ja varsin osaava. En siis ole kukaan enkä mikään, vaan olen vain pieni ihmisen lapsesta esiin kasvanut hieman osaava ja hieman oppivaksi itsensä opettanut vanha mies eli Erkki. Kun sinä, joka osaat, ja sinä joka et osaa, kykenette nyt olemaan yhdessä tilassa, minun tehtäväksi on nyt nostettu olla opettaja teille kaikille. Osaan siis aistia, että osaamistakin kyetään siirtämään jokaiselle olennolle, jokaiselle olijalle ja jokaiselle muullekin olevaiselle, joten asettukaa nyt oppilaaksi myös minulle. Tässä olemisessa osaan nyt olla opettajanne varsin osaavasti, sillä osaan mennä jopa siihen tilaan, siihen olemiseen ja siihen osaamisenne eräänlaiseen soppeen, jossa kykenette aistimaan minua ja minua osaamista varsin osaavasti, joten pysykää hetki paikoillanne. Nyt osaan olla ja opetan teitä jokaista.
Ihmisen poika, ihmisen eräänlainen karma, osaa olla erittäin vaikea ja erittäin kiusallinen haitta meille jokaiselle ihmiselle. Minun ja poikani karmalliset tilat, tasot ja sopet ovat asettuneet väliimme, joten nyt on yksi osaajaksi itsensä opettanut salliva asettumaan yhdenlaista oppia esiin meille jokaiselle. Tuo oppi on siis mustaa ja varsin hankalaa, joten pyydän esiin tähän samaan tilaan vielä kaikista suurimman ja kaikista ihanimman osaajan eli Hänet, joka osaa asettua jokaiseen olijaan, jokaiseen olentoon ja jokaiseen ihmiseen ja jokaiseen mustaankin olijaan varsin osaavasti.
Nyt isämme ja äitimme sekä poika ja pojan poikakin ovat yhdessä. Kiire on osaavasti poissa, sillä sitä ei enää ole eikä osata nostaa esiin, vaan aika antaa sille eräänlaisen olemisen arvon ja osaamisen tilan olla poissa. Kuka osaa nyt aistia, että osaan hieman opettaa ja asettua olemaan hetken itsekin oppimassa...
Kun hetken olin irti ja samalla opin, että olen aina osannut ymmärtää myös omaa poikaani ja sitä, miten hän oli minulle eräässä osaelämässään varsin ankara ja samalla erittäin vaikea naapuri. Silloin olimme eräänlaisia maatyöläisiä, joille osattiin lohkoa pienet tilat erään suuren talon maista, jotta kykenisimme elättämään omat lapsemme ja oman perheemme ilman tuo isännän huolehtimista. Saimme siis pienehköt maatilkut omiksemme, vaikka olimme varsin omavaraisia jo tuolloin itsekin. Miksi näin? Vaimomme olivat osittain isännän omien halujen ja tarpeitten sanoisinko eräänlaisia kanavia eli jalkavaimoja, siten isäntämme halusi noudattaa eräänlaista kunniallista tapaa eli lahjoitti omillekin lapsille nuo kyseiset maapalaset. Jokaiselle oli siis annettu vain pienen pienet tilkut, jotta osaisimme olla hieman hänestä irti. Minun vaimoni oli silloin eräänlaisena sanoisinko suosittuna orjamaisessa tilassaan varsin halukas olemaan myös isäntänsä vaimo, vaikka oli myös minun vaimoni. Siksi saimme naapuriamme hieman paremmat pellot ja hieman kauniimman talonkin omaksemme. Lapsemme olivat silloin hieman liian nuoria ymmärtääkseen, miksi saimme naapuriamme paremman tilan ja talon, vaikka tuo naapurimme piti taloa jo hieman omanaan ja oli siis jopa viljellyt sitä kauemminkin kuin minä ja vaimoni.
Kun jokin osaaja osaa nyt aistia, että elämä oli silloin erittäin ankaraa ja jopa erittäin vaikealla tavoin myös hieman muutakin eli ilojen ja irstailun eräänlaista yhteyttä, me saimme siitä varsin vaikean karmallisen perimän itsellemme, vaikka olemme useiden satojen vuosien aikana osanneet vain hieman ymmärtää, että karmallisetkin asiat osaavat periytyä sukupolvelta toiselle. Minulle sen perimä on nyt osattu nostaa esiin tässä kirjoituksessa vain siten, että yrittäisin olla hieman osaava ja hieman opettaja jopa omalle lapselleni ja omille lukijoillenikin.
Kukaan ei koskaan kykene olemaan kenenkään aikaisemmin eläneen esivanhempansa perimästä irti, ei vaikka miten osaisi ja miten yrittäisi, sillä karman perintöä ei kukaan koskaan ole edes kyennyt kaikilta osin irtauttamaan itsestään, ellei ensin kykene siihen itse menemään ja samalla opeta tuota mustaa olijaa irtautumaan sen eräänlaisista karvoista, juurista tai sanoisinko hetuloista irti. Tuota olijaksi itsensä opettanutta mustaa, tummaa tai harmaata olentoa ei siis kyetä koskaan hillitsemään, ellemme itse asetu sitä edes hieman kohtaamaan ja hieman myös opettamaan. Nyt olen sen tehnyt ja yritän ajatella, että olisin hieman sekä irti että kiinni myös omissa juurissani eli noissa esivanhemmissani siten, että olen päässyt irti omasta karmastani ja jopa saanut oman poikanikin siitä jollakin tavoin olemaan sekä avoin että ymmärtävä itselleni, sillä olenhan vain ihmisen lapsi ja samalla isä hänelle. En siis yritä olla edes hieman uusi enkä hieman uudempikaan, vaikka kykenen kyllä aina nousemaan irti ajasta ja tuosta mustastakin olijasta varsin osaavasti ja erittäin nopeasti, sillä nyt olen jälleen irti kaikista aiemmin esiin nousseista olijoista niin omasta karmastani kuin pojastani ja tuota ajasta ja sen yhdenlaisesta osaajastakin.
Kuka siis asettuu esiin, ja kuka ei edes yritä, vaikka se olisi jokaiselle ihmiselle erittäin suuri ja erittäin tarpeellinen asia. Minä osaan, minä opetan, joten osaatko olla edelleen oppilaani, eli luetko vielä muutamia esiin nousevia kirjoituksia ennen kuin suljen blogini pysyvästi? Miksi sen teen, eikö lukijoita ole riittävästi, vai olenko itse saava jotakin muuta tekemistä? Niin, tätä minä jään itsekin odottamaan, sillä osaanhan olla myös hieman osaaja ollessani jotakin muutakin kuin olemalla vaikka osaava opettaja, sillä kykenen jopa poistamaan monia, monia muitakin karmallisia rasitteita ihmisistä pysyvästi. Tarkoitanko sairauksia, vai hieman muuta? Sekä sairauksia että myös muitakin, joiden taustalta löytyy aina jotakin myös karmallista perimää.
Osaatko siis asettua olemaan parantaja tai hieman sekä sitä että myös opettaja?
Ehkä, mikäli joku sitä minulta pyytää. Nyt osaan jälleen olla vain vanha mies eli Erkki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti