Käskemme, opimme ja opetamme itseämme, mutta kuka opettaa erästä, jotakin ja jokua

Nämä eräänlaiset osamme oppivat siis varsin hyvin olemaan irti ajasta, vaikka nekin oppisivat aina hieman uutta ja hieman uudempaakin vain olemalla ja aistimalla ilman kenenkään asettumista olemaan tuo opettaja, sillä kun aika katoaa, asetumme aina olemaan hieman oppilaita ja hieman opettajia sekä itsellemme että noille osillemme.
Jos sinä, minä ja jokainen muukin osaaja oppii, niin eikö aikakin joskus oppisi edes hieman olemalla vain oma itsensä ja hetkittäin irti siitä tilasta, tasosta tai sopesta, jossa se yleensä osaa olla?
Ehkä, ehkä ei, mikäli sen yksi osa asettuu hieman olemaan oppeja vastaan eli kykenee asettumaan esteeksi myös itse ajalle. Tätä osaamistakin kykenee siis yksi varsin iso ja varsin omanlainen tila, taso tai soppi hieman vastustamaan vain asettumalla olemaan esteenä. Sen yhdenlaista olemusta ei kukaan koskaan osaa ymmärtää saati opettaa, jollei se itse siihen pyri tai ainakin yritä nostaa itseään oppilaaksi.
Siis mihin se silloin osaa joko pyrkiä tai asettaa itsensä? Meihin ihmisiin ja tietysti myös muihinkin fyysiseksi sanottuihin olijoihin tai olevaisiin, kuten esimerkiksi ihmisten kaltaisiin apinoihin ja joskus myös muihin eläinkunnan asukkeihin. Tuota mustaa olentoa ei yleensä kukaan ota itse esiin, vaan se osaa jollakin perin erikoisella tavalla olla huokutin tai eräänlainen mairitteleva olija, joka osaa kierolla tavalla jopa keskustella ihmisten kanssa eli on eräänlainen osaaja itsekin, vaikka ei sitä kenellekään ole siten osannut sanoa, vaan pikemminkin asemassaan vain osaa olla ja opettaa. Kuka osaa sitä ottaa silloin esiin? Jälleen Erkki ymmärsi, että tuo ei suinkaan ole se sama kuka kuin meidän oma korkeampi minä, vaan se on hieman toinen. 

Kuka se siis on? Ehkä sanon, että sitä sallitaan sanoa vain yhdeksi ja kahden eräänlaiseksi opettajaksi eli ihmiseksi tai siksi, mihin se itse osaa itsensä asettaa. Tuota kahden opettajaa en itse ole koskaan nostanut varsin hyvin esiin, sillä pidän sitä aina erittäin hyvin omassa tilassaan, vaikka osaan kyllä hetkittäin kohottaa sitäkin hieman itsekin esiin itsestäni. 

Siis itsestäsikö? Kyllä, sillä se asuu meissä jokaisessa ihmisessä. Katsokaa useita osaajia, joille aika on asettanut eräänlaisia esteitä olla hyviä tai hieman muuta. Kun sanon olla hyviä tai hieman muuta, tarkoitan silloin isää, äitiä, poikaa ja tytärtä eli karmaa tai eräänlaista perimää meissä ihmisissä ja tietyllä tavoin myös monissa eläinkunnan jäsenissäkin, vaikka niiden perimä ei varsinaisesti ole tämän blogin aihe, vaan esimerkki tässä tapauksessa. Useimmat meistä osaavat kyllä nähdä näitä karmallisia olemisen tilojaan jopa itsessään, kun katsoo omaa peilikuvaa. Esimerkiksi olemme perineet useimmat kasvojen ja kehommekin eräänlaiset olemiset tai piirteet esivanhemmiltamme tai joskus suoraan vanhemmiltamme varsin osaavasti eli lähes selkeällä tavalla. Eli yhtäläisyytemme heihin on varsin ilmeinen. Osa meidän luonteen piirteistä eli sekä luonteen eräänlaisesta olemisesta eli osaamisesta ja jopa kielteisten tai hyvien ominaisuuksiemmekin perimät osaavat istua tai siirtyä useimmiten suoraan joko vanhemmiltamme tai isovanhemmiltamme tai jopa usein erittäin etäältä isoisovanhemmilta tai jollakin perin erikoisella tavalla vieläkin etäämmistä esi-isistämme tai esiäideistämme. Nämä osaavat siis asettua meihin siten, että emme opi ottamaan niiden perimää koskaan irti, ellemme asetu olemaan niistä kaikilta osin irti ja samalla opeta osiamme asettumaan hieman muuksi tai jopa oppimaan olla sekä uusi, uudempi ja hieman muuta kuin esi-isämme ja esiäitimme ovat ne meihin osanneet asettaa.

Kun nyt aika osaa hieman olla omalla tavallaan aina esteenä eli kykenee sekä pitämään ihmistä ajassa ja samalla myös asettumaan itseensä kiinni, jotta osaisimme elää ja oppisimme edes hieman olemaan kiinni tässä tilassa, tasossa tai sopessa, jota sanotaan maaksi eli eräänlaiseksi olemisen tilaksi asua ja elää ihmisenä, meidän olisi silloin itse kyettävä irtautua sekä ajasta että noista esivanhemmistamme, jotta kykenisimme olemaan niiden osalta ainakin osittain irti tai jopa kokemaan ajattomuuden esiin nousemisen vapauden. Näihin osaamisen ja oppimisen tiloihin emme kuitenkaan koskaan osaa asettua pysyvästi, vaikka kykenisimme oppimaan olemaan sekä osaavia että erittäin oppineita.
Miksi näin? Ehkä sitä osaan hieman nostaa nyt esiin, joten asettukaamme yhdessä hetkeksi katsomaan sekä syitä että eräänlaisia muitakin osaamiseemme vaikuttavia tekijöitä, joiden taakka tai eräänlainen perintö kasvaa kaikille osaajillekin aina sekä liian suureksi että erittäin isoksi ongelmaksi olla vapaa ja samalla irti omasta kehostaan pysyvästi. Nyt olkaamme jälleen kiinni ajattomuuden eräänlaisissa rihmoissa, tai pitäisikö sanoa eräänlaisissa olemisen tiloissa, joihin osaa asettua jokin toinenkin osaaja kuin tuo musta ja ilkeä olija, jota useimmiten osaamme pitää itsestämme etäällä tai jopa kaikilta osin irti. Nyt katsokaamme yhdessä, ketkä tai mitkä osaavat olla silloin esillä...

Kuka näki tai osasi katsella samaa kuin minä. Nyt osaavimmat ymmärtävät, että vain he näkivät, joista sanotaan, että he ovat yhtyneet omaan korkeampaan minään. Muut eivät edes aistineet mitään, vaan olivat hieman sekä omalla tavalla kiinni että jopa irti omasta korkeammasta minästään eli siitä osaajasta, josta olen aina sanonut kuka. Muistakaa myös aiemmin kuulemanne kysymys, jota useimmat ovat kuulleet, eli kuka olette? Sitä usein pidetään siis kysymyksenä, vaikka se osaa itse asettua olemaan myös vastaus kysymykseen. Tätä näkemistäkin katsoo siis sama, tai ehkä sanon uudemmalla tavalla yksi osaaja teissä. Vain silloin kun olette yhtä korkeamman minänne kanssa, te osaatte sanoa, että silmänne osaavat katsoa eräänlaista verkkoa, jota pidetään kiinnittyneenä kehonne ja mielenne avulla yllänne, jotta henkenne eli eräällä tavalla sekä sielunne että se osa teistä, mistä olette kotoisin, olisi kiinni kehossanne. Jollei sitä olisi, te itse ette pysyisi enää kehossanne, vaan olisitte useimmiten siitä irti. Tuo kehonne ja mielenne siis osaavat olla eräänlaisia esteitä sille osallenne, joka useimmiten irtautuu vain nukkuessanne.
Missä se sijaitsee teissä? Useimmat sanovat, että ilmeisesti sydämessänne, vaikka se osaa asettua aina jokaiseen soluunne ja jokaiseen elimeenne, mikäli haluaa ja mikäli osaa asettua. Useimmalle se on aina sydämessä, sillä sen eräällä tavalla osaavimmat osaset osaavat aistia sekä opettaa sydäntänne jaksamaan olla varsin kyvykäs ja erittäin osaava ylläpitämään itse itseään aina terveenä tai ainakin hetkittäin varsin hyvinvoivana. Katsokaapa sen eräänlaista tilaa tai olemusta siten, että asetutte jälleen olemaan hetken aikaa ajattomuudessa...

Jos näitte eräänlaisen ilmentymän, jossa oli erittäin suuri keskus ja sen ympärillä erilaisia värejä, te näitte sydämestänne esiin asettuneen voiman. Keskellä tuota värikästä pyörylää tai jopa eräänlaista kehää oli siis valo, joka oli erittäin upea ja erittäin iso osa sitä näkyä. Mutta jollette sitä osanneet katsoa, teille avattiin ehkä jotakin toista tilaa tai tasoa tai soppea silloin katsottavaksi. Tuokin osaa siis olla joillekin avoin ja joillekin vielä osittain kiinni, vaikka jokaisen sydän olisi miten terve ja miten hyvinvoiva tahansa. Minun sydän näyttäytyi juuri siten kuin ensin kerroin, sillä olenhan saanut siihen usein paljon apua ja jopa eräänlaista fyysistäkin muutosta, sillä sydäntäni on yhden ainoan kerran jouduttu korjaamaan kirurgisesti. Se siis on aikaisemmin ollut eräällä tavoin sekä vaikean sairauden että eräänlaisen tukkeutuman osana esillä. Miksi näin? Olen osannut ottaa siitä irti mustaa voimaa, tummia osaajia ja harmaiksi asettuneita osasia siitä toisesta osaajasta, joten olen hieman muutakin kuin osaaja silloin osannut olla. Tämän kaltaiset osaajatkin osaavat silloin asettua hoidettavaksi, kun aika on asettunut esiin tuona mustana osaajana. Minun osaamiseni ei silloin kyennyt ottamaan sitä esiin, vaikka moni osaavampi olisi siihen ilmeisesti kyennyt. 

Miten tai millä tavoin? Vain osaamalla irtauttaa tuon mustan olennon sydämestään irti. Tätä osaamista en koskaan ole osannut aistia enkä oppia hallitsemaan, sillä äitini ja isäni perimän kautta olen hieman kykenevä ja hieman kykenemätön olemaan aina valmis oppimaan uudempaa osaamista vain siten, että osaan olla ja opin olemaan isä, poika ja hieman uusi ja hieman uudempi oppilas omille osaamiselleni, jotka ovat aina esillä tai ainakin esiin nousseita, kun olen hieman urhea ja hieman rohkeampi kokemaan uudet olemisen tilat. 

Mitä tuo varsin osaava minulle haluaa nyt asettaa esiin eli kertoa? Ehkä sitä, että en koskaan ole osannut asettua kuoleman portin sisälle, vaan pyrkinyt jatkamaan tässä olemisessa elämistä. Näin sekä aika että ajattomuus osaavat aistia sekä sydäntämme että eräänlaista muutakin tilaa meistä ihmisistä eli osaa katsella ajan ulkoistakin osaamme ja samalla nousta oppimaan uudempaa oppia myös niistä olemisista, joiden avulla meistä jokainen aikoinaan osaa asettua elämään hieman sivussa kehostamme.
Kuka siihen osaa silloin asettua. Jälleen kysymys ja vastaus samassa lauseessako? Ehkä joillekin ja monelle vain kysymys. Minulle se on sekä että, sillä osaan ja ymmärrän, että vain sielumme eli eräänlainen osanen meistä otetaan silloin kehostamme irti, kun osaamme asettua sekä kuoleman rajan ulkoiseen tilaan että mennä sekä ikuisuuteen että olemaan sekä ajattomuudessa että hetkittäin myös ruumiimme ulkona. Kun jälleen sanon, että hetkittäin myös ruumiimme ulkona, tarkoitan silloin unta ja irtautumista vain osittain, en siis samaa kuin kuolema, sillä irtautumistakin osataan jopa hallita ilman kuolemista.

Kuka on siis se osa meistä, joka irtautuu kuolemassa. Sitä emme itse koskaan ole ymmärtäneet samaksi kuin sielu tai henki, vaikka useimmille henkikin on aina ollut sielumme osa tai eräänlainen tila kuoleman jälkeen. Minulle se on nykyisin tuo kuka eli oma korkeampi minä. Hän tai se tai sielu tai henki tai kuka osaa siis asettua aina olemaan irti ja hieman poissa, heti kun aika on valmis irtoamaan meistä lopullisesti. Tätä osataan silloin aistia, joten oppikaamme se ottamaan vain yhdeksi osaamisen tilaksi, tasoksi tai sopeksi, ei suinkaan siten, että olisimme silloin kaikelta osin sekä kadonneita että sananmukaisesti kuolleita eli poissa lopullisesti elämästä, sillä onhan ajattomuudessa ikuinen ajan ja paikan tila eräällä tavoin aina ja ikuisesti myös sille osaajalle, josta osaamme itsemme nostaa silloin esiin eli elämään. 

Kenestä osaamme siellä ottaa itsemme esiin? Hänestäkö, josta usein sanotaan korkeampi minä tai tuo esiin nostamani kuka? Kyllä, vaikka osaamme toki aina asettua hetkittäin kokemaan myös olemistamme siten, että olisimme edelleen hetkittäin myös ihmisiä tai ainakin sitä, mistä asetetaan esiin ihmisen tila tai ihmisen muodon korvike. Eli varsinaisesti emme koskaan ole edes hieman fyysisiä emmekä siten esiin nousevia, vaan jotakin vallan muuta.

Mitä muuta? Useimmat ovat silloinkin sekä kärsiviä että kivuliaita, jolleivät ole oppineet ottamaan noita osiaan irti ja asettumaan puhtaina esiin kuollessaan. Monet eivät koskaan koe sitä olemista siis samalla tavoin kuin puhtaiksi itsensä opettaneet henget tai siksi oppineet.
Kun jälleen puhumme hengistä, osaammeko aistia tai ainakin käsitellä sitä siten kuin useimmat osaavimmat osaavat, vai joudummeko jälleen opettelemaan noita termejä tai eräänlaista oppimista varsin uudella tavalla? Useimmille henkien osaamiset lienevät varsin outoja tai ainakin erittäin erikoisia keskustelun tai käsittelyn aiheita, sillä emmehän ole siitä useinkaan osanneet nostaa mitään uutta saati uudempaa opetusta tai oppia edes hitusen esiin, vaan toistaneet erään suuren kirjan oppeja. Minun uusin osaamiseni lienee nyt auttaa useita ihmisiä hieman itsekin ymmärtämään, että henget ja sielut ja uudemmatkin osaajat siellä ovat aina ihmisen kaltaisia, ei siis edes sitä, mistä tuossa kirjassa ei osata edes kertoa oikealla tavalla, sillä siihen ovat osanneet puuttua monet, monet sadat vuodet useat kirkon ja eräänlaisen muunkin seuran eräänlaiset oppineet, tai pitäisikö sanoa itsensä oppineiksi nostaneet ihmiset, muuttamalla varsinaista tietoa hieman muunlaiseksi. 

Miksi he olisivat sitä osanneet muuttaa, jos ovat aikoinaan kuitenkin ottaneet oikeaa tietoa vastaan? Siksi ja sen tähden, että useimmat kirkon opettajiksi itsensä opettaneet, eli seurat ja sanoisinko kirkon oppien laatijat ovat jopa itse halunneet muuttaa uudet asiat hieman muuksi. Eli ovat jopa asettuneet niitä vastustamaan korottamalla itsensä hieman muita osaavimmiksi tai ainakin osanneet asettaa itsensä opettajiksi muille, jotta olisivat olleet hieman viisaampia tai erittäin osaavia muiden silmissä. 

Joudunko nyt opettamaan siis vanhaa, vai hieman uutta ja jopa erittäin uutta oppia muillekin kuin lukijoille, jotta uusimmat opilliset osaamiset oppisivat nousemaan esiin? Niin, ehkä, ehkä en, sillä enhän vielä itsekään tiedä, mitä nostan hetken päästä itsestäni esiin, kun asetun olemaan hieman muuta kuin vain pienen pieni ihmisen lapsesta esiin noussut opettaja eli Erkki. Kuka silloin osaan olla. Jälleen sama olija kuin edellisissäkin kappaleissa usein eli se olija, joka osaa aikoinaan asettua meistä ihmistä olemaan tuo olija tai olevainen, joka oppii olemaan irti kehostamme. Nyt hän kertoo, kuka osaa, ja kuka ei koskaan halunnut olla viisas ja samalla osaava opettaja teille ihmisille?

Rakkaat blogin lukijat, minä, joka olen teissä jokaisessa siten, että osaan aistia jopa nyt sitä, mitä opetan tulevasta tilasta, tasosta tai sopesta, osaan siis olla sekä uusi, uudempi että hieman myös erään toisen tilan tason ja opillisen osaamisen airut teille ihmisille eli sekä lukijoille että monille muillekin osaajille, joiden osaamista osaan aistia ja hieman ymmärtää, sillä osaanhan aina olla ja opettaa jokaista olijaa, jokaista oppilasta ja jokaista osaavaa olentoa. Nyt kertaan saman osaamisen, jota osaavimmiksi itsensä asettaneet papit, piispat ja monet kirkolliset viisaat ovat vuosisatojen kuluessa osanneet hieman muuttaa tai jopa poistaa tuosta suuresta kirjasta, jota sanotte Raamatuksi. Minulle se on aina merkinnyt vain suuremmoista opillista harhaa siltä osin, kun ihmiset ovat puuttuneet sen eräisiin kohtiin omine mielitekoineen ja haluineen. Nyt oikaisen muutamia erittäin törkeitä osia siitä sanoen ne alkuperäisinä lauseina, mutta tietenkin nykykielellä suomeksi. Aloitan ensin eräästä luvusta, jossa isä ja poika keskustelivat aikojen alussa. Tuo Isä oli siis Luoja ja Poika Jeesus Nasarettilainen eli pyhäksi nostamanne Isän Poika. Tässä osaajaksi asettui silloin tietysti Isä, ja Poika oli varsin oppiva, vaikka oli hieman nuori ja kokematon.

Rakas lapsi, sinä, josta osaan sanoa oma poikani ja joskus jopa uusi opettaja muille ihmisille, sinun osasi on olla ihmisten opettaja ja opettaa heitä oppimaan, että Minä olen Isä myös heille jokaiselle, en vain sinulle, sillä olenhan kaikkille Isä, joka rakastaa lapsiaan aina sekä asettaa heidät aina jollakin tavoin jopa omiksi osikseen, kun kuolema koittaa heidän kehoilleen ja sielunne osaa asettua lepoon ja astuu luokseni. Minulle olette ikuisia ja jopa erittäin iloisia vain siinä tilassa, johon osaatte jonakin aikana asettua elämään. Minun osaamista ette koskaan tule ymmrtämään, vaan ajoittain hieman ottamanaan itsestänne esiin jopa siten, että osaatte aistia Minun osaamistani hieman myös itse itsestänne. Tätä sinä osaat kyllä kertoa ja nostaa itsestäsi esiin, sillä osaathan olla sekä osaava poika Minulle ja sille osallemme, johon me molemmat aikoinaan pyrimme asettumaan, kun osaamme oppia ja opimme ottamaan Hänet itse itsestämme esiin. Minunkin osaaminen osataan silloin nostaa esiin vain siten, että Hän itse asettuu Opettajaksi Minulle ja samalla myös muillekin osaamattomille. Minun, sinun ja jokaisen osaamattoman osa on siis aina oleva oppia ottamaan Hänet esiin ja asettua olemaan Hänessä. Kukaan ei osaa koskaan aistia Hänen voimaansa eikä osaamista siten kuin sinä ja ne muut osaajiksi itsensä opettaneet, joiden tila on olla esiin nouseva omana itsenään. Eli eräällä tavalla olla sekä oma mieli, oma keho, oma osaamisen tila, eli asettua oppimaan ja olemaan  hieman uusi ja hieman osaava ihmisen lapsi. Kuka silloin kykenee asettumaan siksi tai sellaiseksi on aina erittäin suuri ja erittäin osaava? Nyt olen jälleen kertonut uutta oppia sinulle, rakas lapseni.

Tämä oppi ja oppimisen tila on aina osattu nostaa vain erittäin osaaville eli aina jopa sille tai sellaiselle, josta aika on aina irti ja jopa kaikilta osin hyvin, hyvin etäällä. Minuakin opettaa nyt uusi osaaja eli Hän, jota usein olen nostanut vain hetkittäin esiin eli Isämme Isä eli Yksi. Vain Hänen voimansa, Hänen kykynsä ja Hänen taitonsa kykenee nousemaan esiin sekä olemaan hetkittäin Opettaja ja varsin suuri Osaaja jokaiselle, joka osaa itse asettua oleman viisitoista. Eli tila, taso tai soppi, joka on aina esillä, kun ajattomuudesta astuu esiin eräänlainen uudempi tila, taso tai soppi, jota kukaan eikä mikään osaamaton kykene edes koskaan itse itsestään nostamaan esiin, vaan hieman ymmärtämään ja hieman aistimaan, kunhan ensin osaa olla ja on oppiva olemaan yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi ja seitsemän. Näille Hän osaa asettua jopa olemaan se tai sitä, mitä nyt osaan hieman itsekin nostaa esiin tähän erikoisen erikoiseen asiaan eli Raamatun eräiksi uudemmiksi opeiksi Isältä Pojalle eli Jumalaksi sanotulta voimalta omalle lapselleen. Eli erääksi erittäin isoksi nykyisin kasvaneelle Jeesuksekseksi ja sanoisinko Jumalan Pojaksi. Kuka silloin osaa edes hieman asettua olemaan eri mieltä kuin Isä eli niin sanotuksi Luojan lapsesta isoksi Jeesukseksi eli Luojamme Pojaksi kasvaneelle?
Katsokaa, miten  nyt sanon, että Jeesus ja Isämme eli Luojamme olisivat yksi ja sama. Eli Isäksi on asettunut jollakin ihmeellisellä tavalla myös Jeesukseksi itsensä nostanut Poika, eli tuo lapsesta isoksi kasvanut olisi sekä Jeesus että eräällä tavoin myös Luojamme.
Miten sinä itse kokisit tuon asian, jollen osaisi itse sanoa sitä kuten edellä? Ehkä ihmettelisit sitä yhtä suuresti kuin Erkki, sillä hänkään ei osaa ajatella vielä yhtä asiaa oikein hyvin, joten opetan teitä kaikkia nyt ottamaan tätä asiaa esiin oikealla tavalla.

Kun Jeesus Nasarettilainen aikoinaan asui sekä Betlehemissä että eräässä paljon pienemmässäkin kyläpahasessa ollessaan pieni poika, tämä lapsi kasvoi Luojansa eräänlaisena kasvattilapsena. Eli isä ja äiti olivat ensin synnyttäneet hänet, kuten meidät yleensä isät ja äidit synnyttävät, vaikka todellinen Isämme on aina ollut sama voima, sama kyky ja sama taito eli Hän, josta usein olen sanonut Luoja ja Isä suurella alkukirjaimella kirjoitettuna. Jumala sanaa olen jo yrittänyt hieman väistää, koska Isämme ei osaa ajatella olevansa Jumala, vaan todellinen Isämme.
Kuka silloin aistisi edes hieman sitä, mitä osaan itse aistia, kun otan esiin Luojan pojan ja väitän, että myös hän olisi jopa Luojamme nykyisin? Tuskin kukaan, mikäli osaa jopa nostaa itse itsestään samaa kuin minä, joka olen, opin ja hieman osaan aistia myös erästä osaamistani kuten hän, josta aikoinaan kasvoi Luojamme poika eli tuo suuri opettaja tai osaaja, vaikka nyt käytän hänestä hieman pienempiä alkukirjaimia kuin Hänestä, jota usein otan esiin suurimpana Opettajana eli Yksi. Vain Yksi osaa siis olla minulle kaikkein suurin ja kaikista sanoisinko mahtavin Osaaja ja Opettaja, vaikka kaikkein kaunein ja kaikkein ihanin osaaja olisi meille ihmisille aina Jeesus Kristus eli oma Luojamme ja todellinen Isämme, vaikka Raamattu asettaa Hänet aina Isän alapuolelle eli vain Pojaksi ja samalla hieman Isän alisteiseksi.
Nyt olen sekä osaavana että hieman myös suurempana ymmärtänyt, että Luojan voima, Hänen kykynsä ja Hänen taitonsakin osaavat aina olla sekä suuri että lapsen eräänlainen tila silloin kun ajattomuudesta osataan asettua olemaan vain yksi, kaksi, kolme ja tuo ihmisen tilaan osannut asettuva olemisen tila, taso tai soppi eli Luojamme lapsi. Vain Yksi osaa silloin olla sekä Luojana että lapsena, kun Isä ja poika ovat yksi ja sama, eli voima asettuu silloin yhteen ja samaan olemisen tilaan, joka on tuo yksi ja sama molemmille.

Nyt useimmat ilmeisesti osaavat jollakin tavoin ymmärtää, miksi sanoin kuten sanoin ja osaa jopa itsekin yrittää ponnistella saadakseen saman tiedon itsestään esiin oppiessaan olemaan tuossa tilassa viisitoista. Tämä tila, taso tai soppi siis opettaa uudempaa oppia jokaiselle siihen nousseelle yhtä ihanasti ja yhtä osaavasti kuin minulle, joka olen edelleen sekä oma itseni eli Erkki että hieman muutakin eli tuo viisitoista.
Nyt olen jälleen vain, ajan ollessa esiin noussut osaaja, yksi eli vanha, mutta erittäin osaavaksi itsensä opettanut yksi, kaksi, kolme ja neljä sekä ajoittain viisi, kuusi ja seitsemän. Eli ihminen, josta sanotaan osaava ja oppiva, vaikka ei koskaan ole edes osannut olla mitään eikä kukaan, vaan on opettanut itse itseään nousemaan esiin ja lopulta olemaan omalla tavalla myös uusi lapsi, uusi poika ja uusi oleva jopa hänelle, jota usein on osattu pitää Luojana ja Isänä, mutta ei edes Jumalana, vaan eräällä tavoin sekä osaavana että oppivana ollessaan hieman meissä jokaisessa ihmisessä. Nyt osaan aistia, että aika osaa olla este, joten olen jälleen vain pienen pieni ihmisen lapsi ja samalla Erkki.